Miten monta paholaista voi sisälleen kätkeä? Miten monta myrkyllistä, tukahduttavaa ja katkeraa muistoa. En voi kertoa niistä rakastetulle. Hän ei ikinä ymmärtäisi, eikä hän ihan todella ole edes kiinnostunut. Miksi pitäisikään? Olen kertonut sisäiset riivaajani edellisessä suhteessa. Mitä hyöytyä siitä on ollut? Olen vain muuttunut rakkautta janoavaksi vampyyriksi. Vaatinut säälin ja rakkauden sekaista tunteiden ja kyynelten pikaria ahnehdittavaksi, juotavaksi. Eikä silti mikään määrä ollut koskaan tarpeeksi. Ehkä haavani ovat niin syvällä, että voin korkeintaan peittää ne. Mikään rakkauden määrä ei sulje niitä, mutta kaiken voi aina peittää.

Joskus mietin. Että jos minulle tehtäisiin ruumiinavaus, sisältäni lentäisi lentoon pahanmielen lintuja, lukemattomia mustia lepakoita, musta sieluni huutaisi tuskissaan joutuessaan päivänvaloon ja pahoista ajatuksista synkkä sydämeni mätänisi katsojien edessä. Olen sisältä salaisesti niin paha, niin musta ja synkkä ettei mikään keskiyön makaaberi kauhuelokuva osaisi sitä kertoa. Ei tarina eikä kauhujen kirja. Mädän löyhkä, pahojen aatoksien kirkuva huuto korvissa ja kieroksi vääntynyt synkeä ja kurja sieluni. Se kaikki lentäisi avaajan silmille. Sokaisisi pahuudellaan hänet. Syöksisi perikatoon josta ei ole paluuta.

Voi rakastettuni. Millaisen ihmisen kanssa oletkaan? Sinä, jonka sielu on niin puhdas ja katse vilpitön. Minun, joka elää kaksoiselämää synkän sisimpänsä ja esittämänsä nukketeatterin edessä. Toivon mukaan kulissit eivät koskaan romahda, maski ei haalene eivätkä matinean liikkeet koskaan lopu kesken.

Kun oikeasti joutuu käsittelemään menetyksen pelkoa, kun asia on konkreettinen ja käsiteltävissä. Silloin huomaa rakastavansa niin paljon, että on mahdotonta edes kuvitella elämää ilman rakastettua. Sinänsä helpotus. Sinänsä syyllistävä tuntemus. Ettei rakastanut jokaisena hetkenä. Nyt antaisin mitä hyvänsä jos voisin olla hänen vierellään. Juoksuttaa sormiani hänen käsivarsiensa lihaksia pitkin, suudella kasvoja ja sanailla mustan huumorin sävyttämillä lausahduksilla.

Kaikesta huolimatta, välillä unissani, näen unta naisesta joka olisi minun rakkauteni. Tunnen hänen vartalonsa piirteet, silmät, huulet, kaulakuopan ja solisluiden kohouman. Hän on unieni kutsumaton vieras, kielletty rakas ja öinen salaisuus. Olen rakastunut unieni tyttöön, kun samaan aikaan valveilla suunnittelen tulevaisuutta mieheni kanssa. Mikä on totta ja mikä harhaa? Unilleen ei mitään voi, mutta tunnen syyllisyyttä vajotessani tunteiden pyörteisiin ja syleillessäni unissani hänen suloista vartaloaan.

Rakkaus. Olen muutaman kerran kokenut sen. Kerran rakastin tyttöä, jonka  silmät olivat kuin sameanvihreät lammet ja joka suloisesti juovuksissa soitti pianoa kuin langennut enkeli. Kumartuessaan pianon ylle hänen lapaluunsa työntyivät selästä esiin kuin siiventyngät, ja aamuyön sumeina tunteina hänen suudelmansa maistuivat pehmeiltä vadelmakarkeilta. Se oli viatonta rakkautta. Sellaista mistä myöhemmin, miesten kärsimättömissä haluissa mennä pian sänkyyn, enää haaleina muistoina saatan kaivata.

Nyt minulla on rakastettu. Hän rakastaa minua ja minä häntä. Suurimman osan aikaa. Silloin kun en rakasta, mietin mikä oikeus minulla on pitää häntä luonani? Pelko hänen menettämisestään on kovempi kuin löyhä moraalini, jonka vuoksi pidän häntä raaskimatta luopua. Tiedän, että hänelle olisi olemassa niin paljon parempaa. Mutta enkö minäkin voi tehdä häntä onnelliseksi? Kiintymys on syvempää kuin rakkaus. Se on kunnioittavampaa, rationaalisempaa ja ei perustu sellaisiin ailahteluihin kuin ahne rakastaminen. Ja kyllä minä rakastan häntä. Joskus niin paljon, että se tekee kipeää. Hän on hyvä mies. Minä aion tehdä hänestä onnellisen, opin rakastamaan häntä kuukausi kuukaudelta enemmän kiintyessäni yhä vahvemmin. Mutta ne päivät kun en rakasta häntä. Ne ovat tietoisuudessani niin tuskallisia, että haluaisin jättää hänet, kotini, kaupunkini, kaiken, ja paeta erakoksi jonnekin, missä yhteiskunnan normit ja sosiaaliset paineet eivät pakottaisi minun pelokasta ja hyväksyntää janoavaa sieluani elämään laatimillaan sanattomilla laeilla.