Kun oikeasti joutuu käsittelemään menetyksen pelkoa, kun asia on konkreettinen ja käsiteltävissä. Silloin huomaa rakastavansa niin paljon, että on mahdotonta edes kuvitella elämää ilman rakastettua. Sinänsä helpotus. Sinänsä syyllistävä tuntemus. Ettei rakastanut jokaisena hetkenä. Nyt antaisin mitä hyvänsä jos voisin olla hänen vierellään. Juoksuttaa sormiani hänen käsivarsiensa lihaksia pitkin, suudella kasvoja ja sanailla mustan huumorin sävyttämillä lausahduksilla.

Kaikesta huolimatta, välillä unissani, näen unta naisesta joka olisi minun rakkauteni. Tunnen hänen vartalonsa piirteet, silmät, huulet, kaulakuopan ja solisluiden kohouman. Hän on unieni kutsumaton vieras, kielletty rakas ja öinen salaisuus. Olen rakastunut unieni tyttöön, kun samaan aikaan valveilla suunnittelen tulevaisuutta mieheni kanssa. Mikä on totta ja mikä harhaa? Unilleen ei mitään voi, mutta tunnen syyllisyyttä vajotessani tunteiden pyörteisiin ja syleillessäni unissani hänen suloista vartaloaan.